HEIKKI VARJA
(1918-1986)

Jyväskylässä syntynyt Heikki Varja opiskeli Suomen Taideakatemian koulussa vuosina 1940-41 ja 1944-45. Hän jatkoi taideopintojaan ulkomailla, Tukholman Kungliga Akademien för de Fria Konsterna -koulussa vuosina 1945-46, jonka jälkeen hän opiskeli Wäinö Aaltosen johdolla vuodet 1947-52. Hänen teoksiaan oli ensimmäistä kertaa näyttelyssä Helsingissä vuonna 1943.

Heikki Varja on veistänyt useita sankaripatsaita ja hautamuistomerkkejä. Saarijärven Paavon patsas vuodelta 1961 kuuluu Varjan tunnetuimpiin teoksiin. Lauri Viidan hautamuistomerkki vuodelta 1966 Tampereella on hänen veistämänsä. Rudolf Waldénin muistomerkki Valkeakoskella vuodelta 1973 sisältyy myös hänen tuotantoonsa.

Heikki Varja tunnetaan myös mitalitaiteilijana. Hän on tehnyt lähes 70 mitalia erityisesti 1970- ja 80-luvuilla. Hänelle myönnettiin Suomen Mitalitaiteen killan ansiomitali vuonna 1980.

Heikki Varjalle on myönnetty Uudenmaan läänin taidepalkinto vuonna 1972. Pro Finlandia-mitalin hän sai vuonna 1963 ja professorin arvon vuonna 1983.

Teos: Meidän neropatit (1958)

Tiedot:

  • Pronssi
  • Tammelan koulu, Ilmarinkatu 17

Kuvaus:

Teos kuvaa kahdeksaa pöydän takana vierekkäin istuvaa lasta. Tyttöjen ja poikien päät ja kädet ovat pöydän yläpuolella ja jalat näkyvät pöydän alta. Yksi lapsista viittaa, toinen lukee kirjaa.

Kutsukilpailuna järjestetyn Tammelan koulun lisärakennuksen veistoskilpailun voitti kuvanveistäjä Heikki Varja luonnoksellaan Meidän neropatit. Teos maksettiin kyseisen rakennuksen rakennusmäärärahasta. Teos paljastettiin 1.10.1959.

Teos: Lehdenlukija (1982)

Tiedot:

  • Pronssi
  • Omistaja: Alma Media Oyj
  • Aamulehden Sarankulman toimitalon edusta, Patamäenkatu 7

Kuvaus:

Teos kuvaa istuvaa hahmoa sanomalehteä lukemassa. Lehdenlukija on Heikki Varjan Hämeenpuistossa sijaitsevan toisen veistoksen, Uutisen, keskushahmo. Henkilökunta lahjoitti veistoksen Tampereen Kirjapaino Oy:lle 100-vuotisjuhlan kunniaksi 26.8.1981.

Teos: Saukot (1964)

Tiedot

  • Pronssi
  • Suihkukaivoveistos
  • Tampellan lahjoitus Tampereen kaupungille
  • Saukonpuisto, Kaupinkatu-Petsamonkatu

Kuvaus:

Vesialtaassa graniittikivellä kiipeilee kaksi saukkoa, joista toisella on kala suussaan. Altaan reunat ja ympäristö on laatoitettu kivellä. Altaaseen on sijoitettu vesisuihkuja.

Tampella lahjoitti Saukonpuistoon julkiseksi taideteokseksi kuvanveistäjä Heikki Varjan tekemän Saukot-suihkukaivoveistoksen syksyllä 1964. Saukonmäki on ollut Tampellan työntekijöiden asuinalue.

Teos: Uutinen (1981)

Tiedot:

  • Pronssi
  • Korkeus 240 cm
  • Hämeenpuisto, Kauppakadun ja Puutarhakadun välissä

Kuvaus:

Teokseen on kuvattu Aamulehteä lukeva istuva hahmo ja hänen molemmilla puolillaan seisovat keskushahmoa ja sanomalehteä kohti kumartuvat nainen ja mies. ”Nuo ihmiset ovat puhdasta mielikuvitusta, mutta lukutilanteesta on omakohtaisia muistoja: isä luki ja muut kurkkivat.” Näin totesi kuvanveistäjä Heikki Varja.

Veistoksen teetti Aamulehti 100-vuotisjuhliensa kunniaksi. Teos paljastettiin joulukuussa 1981 ja luovutettiin samassa yhteydessä Tampereen kaupungille. Teoksessa on teksti ”Aamulehti sata vuotta uutisia” ja ”Tampereen kirjapaino Oy 1881-1981”.