TOMI PERKO
(1968)

Tomi Perko on valmistunut Teknillisestä korkeakoulusta arkkitehdiksi vuonna 1999. Hän on opiskellut myös Taideteollisessa Korkeakoulussa vuosina 1991-1993. Tomi Perko toimii toimitusjohtajana Arkkitehtitoimisto Perko Oy:ssä. Hän on suuntautunut erityisesti koulujen suunnitteluun. Tomi Perko on sijoittunut arkkitehtuurikilpailuissa palkinnoille ensimmäisiä kertoja jo opiskeluaikanaan. Tampereen ammattikorkeakoulun taideteoskilpailun jälkeen Tomi Perko on voittanut Kalvolan Koulukeskuksen ja Madetojan raitin kutsukilpailut, joista jälkimmäisessä myös Tülay Schakir oli mukana taiteilijana ja valaistussuunnittelijana. Vuonna 2004 lunastettiin hänen ehdotuksensa Palttinan Kylätalon arkkitehtuurikilpailussa Espoossa.

Teos: Näkökulma (2004)

Tiedot:

  • Teräs, valo
  • Tampereen ammattikorkeakoulu, Teiskontie 33

Kuvaus:

Tampereen ammattikorkeakoulun taidekilpailu järjestettiin kutsukilpailuna vuonna 2000. Taiteilija Tülay Schakirin ja arkkitehti Tomi Perkon voittajateos koostuu ruostumattomasta teräksestä rakennetusta neliönmuotoisesta, levymäisestä sisältä lämmitettävästä rakenteesta, joka on pingotettu kulmistaan vaijereiden varaan kuuden metrin korkeuteen pihan ylle. Pihan molemmista päistä valaistavan levyn koko on 4×4 metriä. Teos paljastettiin Tampereen 225-vuotisjuhliin liittyen 2.10.2004. Teräskappale valaistaan pihan vastakkaisista päädyistä, toisesta oranssilla ja toisesta turkoosilla valolla. Kappale näyttäytyy eri värisenä riippuen siitä, miltä etäisyydeltä ja mistä suunnasta katsoja teosta tarkastelee. Ilmiö perustuu teosta katsovan henkilön, peiliheijastavan pinnan sekä pinnalle saapuvan valon tulokulman suhteisiin.