JUSSI MÄNTYNEN
(1886-1978)

Jussi Mäntynen syntyi Helsingissä. Hän opiskeli Taideteollisessa keskuskoulussa vuosina 1903-04 ja 1912-13. Hän oli Alpo Sailon oppilaana vuosina 1912-20. Jussi Mäntysen teoksia oli ensimmäistä kertaa näytteillä vuonna 1925.

Jussi Mäntysen lintu-ja eläinaiheisia julkisia teoksia on mm. Viipurissa, Helsingissä ja Turkussa. Suurikokoinen Hirvi-veistos pystytettiin vuonna 1928 Viipuriin. Samasta kipsimallista otetut valokset pystytettiin Lahteen 1955, Turkuun 1969 ja Helsinkiin 1972. Karhu muurahaispesällä pystytettiin Helsinkiin vuonna 1931.

Jussi Mäntynen työskenteli Helsingin yliopiston eläintieteen laitoksella preparaattorina ja konservaattorina vuodet 1919-39. Vuosina 1939-67 Jussi Mäntynen asui Ruotsissa. Hän sai professorin arvonimen vuonna 1948.

Teos: Joutsenet (1938)

Tiedot:

  • Pronssi
  • korkeus 250
  • Kirjastonpuisto, Tammerkosken ranta

Kuvaus:

Teos kuvaa kahta jalustalta ylöspäin kurottautuvaa joutsenta. Veistos hankittiin Winterin lahjoitusrahaston varoilla. Kaupunki teetti siitä pienempiä kopioita 42 kappaletta. Niitä jaettiin Tampereen palkintoina merkittävistä yhteiskunnallisista ansioista ja kaupungin hyväksi tehdystä työstä vuosina 1959-93.

Mäntynen sai tällä veistoksellaan Grand prix -palkinnon Pariisin maailmannäyttelyssä vuonna 1937. Veistoksen toinen valos pystytettiin vuonna 1970 Turkuun nimellä Ylös pyhään pyörryttävään korkeuteen.

Teos: Kalakarhu (1931)

Tiedot:

  • Graniitti
  • Kisakentänpuisto, Pyynikki

Kuvaus:

Teos esittää altaassa jalustan päällä takajaloillaan seisovaa karhua. Karhun eteen on kuvattu kaksi kalaa. Suihkukaivoveistos hankittiin Winterin lahjoitusrahaston varoilla vuonna 1933. Veistos sijoitettiin aluksi Tammelantorin leikkipuistoon, mutta siirrettiin sieltä vuonna 1959 Kisakentänkadun puistikkoon.