TEUVO KOTILAINEN
(1925)

Rääkkylässä syntynyt Teuvo Kotilainen opiskeli Suomen Taideakatemian koulussa vuosina 1951-54. Hänen teoksiaan oli ensimmäistä kertaa näytteillä Helsingissä vuonna 1955.

Teuvo Kotilainen on veistänyt sankaripatsaat Jäppilään, Rääkkylään ja Pyhäselkään. Tampereella asuvan Teuvo Kotilaisen pienempiä teoksia on Tampereen kaupungin kokoelmassa.

Teos: Leikkimieltä (1975)

Tiedot:

  • Muovi
  • Koko 80 x 200
  • Lielahden päiväkodin ulkoseinä, Ollinojankatu 6

Kuvaus:

Tampereen kaupunki osti veistoksen suoraan taiteilijalta vuonna 1961. Teoksen valmistumisajasta ei ole varmuutta, mutta todennäköisesti se kuuluu 1950-luvun tai 1960-luvun alun tuotantoon. Veistos sijoitettiin Pyynikin kirkkopuistoon vuonna 1963.
Suru kuvaa alastonta, jalkojensa päällä istuvaa naishahmoa hiukset valtoimenaan ja kädet kohotettuina kasvojen eteen. Taiteilija on varioinut samaa teemaa useissa eri veistoksissa. Tällaisia ovat esim. Karinaisten sankarimuistomerkki vuosilta 1951-52 ja omalle sukuhaudalle sijoitettu Genius Montanus -veistos vuodelta 1961, joka on edellisten naishahmojen modernisoitu versio.

Taidehistorioitsija Liisa Lindgren analysoi veistosta seuraavaan tapaan: ”Aaltonen osoitti teoksessa jälleen kerran klassisen tematiikan tuntemuksensa soveltaessaan traditionaalista murheen elettä sekä kreikkalaisen hautataiteen surijateemaa, aihetta, jota taiteilija oli tutkinut myös pienoisteoksissaan. Klassisella aiheella on jälleen myös kansallinen merkitys: naishahmo on tulkittavissa yhdistelmäksi Suomi-neitoa ja menetettyjä lapsiaan itkevää Niobea.”