KARI HUHTAMO
(1943)

Kari Huhtamo syntyi Rovaniemellä vuonna 1943. Hän opiskeli Taideteollisessa oppilaitoksessa 196163 ja Suomen Taideakatemian koulussa 196364. Hänen teoksiaan oli ensi kertaa näytteillä Rovaniemellä vuonna 1963. Huhtamo on osallistunut aktiivisesti näyttelytoimintaan sekä kotimaassa että ulkomailla. Hän on ensimmäinen suomalainen taiteilija, joka on saanut oman yksityisnäyttelynsä moskovalaiseen Tretjakovin galleriaan.

Huhtamo tunnetaan julkisista veistoksistaan ja metallikonstruktioistaan. Usein materiaalina on ruostumaton teräs. Hänen tunnetuimpia teoksiaan on Rovaniemelle vuonna 1977 pystytetty Lapin jälleenrakentamisen muistomerkki. Vuonna 1975 hankittiin Tampereen pääpostiin Huhtamon aulaveistos, jonka nykyinen sijaintipaikka on Multisillan postikeskuksessa. Vuonna 1978 valmistui Hotelli Rosendahlin seinäreliefi ja vuonna 1980 Tampereen teknillisen yliopiston sähkötaloon sijoittuva reliefi.

Teokset: