EERO HIIRONEN
(1938)

Huittisissa syntynyt Eero Hiironen valmistui opettajaksi vuonna 1960. Hänen teosiaan oli ensimmäisen kerran esillä vuonna 1958. Eero Hiironen on osallistunut ahkerasti näyttelytoimintaan sekä Suomessa että ulkomailla. Hän on valmistanut kymmeniä julkisia teoksia eri puolille maatamme sekä useita myös ulkomaille. Näistä tunnetuimpia ovat Veden liikettä, 1976, Hämeenlinnan uimahallissa, Merituuli, 1979 Vaasassa, Ylävedet, 1983 Ähtärissä sekä Virrat, kosket ja salmensuut, 1993 Iitissä. Hänen teräsveistoksilleen on luonteenomaista kiillotettu peilimäinen pinta.

Eero Hiironen toimi kansakoulun opettajana vuosina 1961-66 sekä kansalaisopiston rehtorina vuosina 1966-75. Hiironen avasi vuonna 1974 Pirkanpohja-nimisen näyttelytilan kotinsa yhteydessä Ähtärissä.

Professorin arvon Eero Hiironen sai vuonna 1990. Taiteen Suomi-palkinto hänelle myönnettiin 2003.

Teos: Seinämä (1994)

Tiedot:

    • Cor-ten teräs, pronssi
    • Tampereen taidemuseon edusta, Puutarhakatu 34

Kuvaus:

Kuvanveistäjä Eero Hiironen lahjoitti teoksensa Seinämä Tampereen taidemuseolle vuoden 2004 alussa. Taiteilijan mukaan Tampereella on ollut ratkaiseva merkitys hänen uransa kehitykselle. Ensimmäistä kertaa hänen teoksiaan oli esillä Tampereella vuonna 1963.

Taiteilijan maa-teemaan kuuluva Seinämä-teos valmistui vuonna 1994. Teoksen idea on lähtenyt kallioseinästä.