TEIJA-TUULIA AHOLA
(1963)
Tamperelaissyntyinen Teija-Tuulia Ahola valmistui Kankaanpään Taidekoulusta 1988, jonka jälkeen hän on osallistunut ahkerasti näyttelytoimintaan kotimaassa ja ulkomailla.

Teija-Tuulia Ahola on toiminut taideopettajana Tampereen Kuvataidekoulussa 1988-96 ja Tampereen taiteen ja viestinnän oppilaitoksessa vuodesta 1995 alkaen. Hän on kuulunut Suomen Taidegraafikkojen hallitukseen vuodesta 2000 alkaen. Teija-Tuulia Ahola tunnetaan graafikkona, joka etsii painotekniikoille uusia sovellutuksia.

Teos: Avautuminen (2003)

Tiedot:

  • Hiekkapuhallus lasille
  • Sampolan kirjasto, Sammonkatu 2

Kuvaus:

Kaupunki tilasi Teija-Tuulia Aholalta taideteoksen Sampolan kirjaston uudisrakennukseen. Teos sijoittuu rakennuksen lasisiin julkisivuseiniin. Taiteilijan viimeisimmät toteutetut teokset ovat olleet suoraan arkkitehtuuriin sijoittuvia. Ensimmäinen oli Tampereen nykytaiteen museon Kesäpainos-ympäristötaidenäyttelyyn tehty Ruusuikkuna Tampereen rautatieasemalla ja uusin Tampereen Taidemuseossa vuonna 2003 Pirkanmaan triennaalissa palkittu teos Pulse. KilonRistin kappelisalissa Espoon Kilossa on Teija-Tuulia Aholan keväällä 2003 valmistunut sinisävyinen lasiteos Kaksi puuta.

Avautuminen-teoksessa hiekkapuhalletuista erikokoisista kirjaimista syntyy ikkunoihin pitsimäinen vaikutelma. ”Ikkuna on eräänlainen epäpaikka. Se on kaksiulotteinen näkymätön pinta, joka rajaa sisä- ja ulkotilan, ja josta näkyy kolmiulotteinen maisema tai huone katsomissuunnasta riippuen. Teoksissani haluaisin sitoa nämä kaksi paikkaa rakennuksen historiaan tai käyttötarkoitukseen. Minua kiehtoo ikkunalle tunnusomainen piirre, valo, joka muuttaa ikkunaan sijoittuvan teoksen olemusta niin vuorokauden, vuodenajan kuin säänkin mukaan.


Kunnia-asemassa teoksessa ovat kirjainmerkit itsessään, irrotettuina normaalista yhteydestään kirjoitettuun tekstiin. Ajatus siitä, että koko kirjaston sisältö, kaikki kirjojen sisältämät tiedot ja tarinat on merkitty muistiin käyttämällä maksimissaan kahtakymmentäyhdeksää kirjainmerkkiä eri järjestyksissä, tuntuu huikealta.
Pystyäkseen tuottamaan ymmärrettävää kieltä, kirjaimet on saatava oikeaan järjestykseen; kirjoittamisessa on sääntönsä ja järjestyksensä, niin kuin pitsin nypläyksessä on omansa, jotta saataisiin aikaiseksi valmista pitsiä. Teoksen hiekkapuhallettujen kirjainten rypäs tuottaa etäisen mielikuvan avautuvista pitsiverhoista.”