WÄINÖ AALTONEN
(1894-1966)

Marttilassa syntynyt Wäinö Aaltonen opiskeli maalausta Turun Taideyhdistyksen piirustuskoulussa vuosina 1910-15. Hänen teoksiaan oli ensimmäistä kertaa esillä näyttelyssä Turussa 1915.

Wäinö Aaltonen on tehnyt useita sankaripatsaita. Savonlinnan Sankari vuodelta 1921 on yksi tunnetuimmista sisällissodan muistomerkeistä maassamme. Hänen merkittäviä julkisia veistoksiaan ovat mm. Paavo Nurmen patsas (1924-25) Helsingissä, (teoksesta on valokset myös Turussa, Jyväskylässä ja Lausannessa, Sveitsissä), Eduskuntatalon veistokset vuodelta 1932 sekä Aleksis Kivi (1932-34) Helsingissä.

Wäinö Aaltonen suunnitteli useita hautamuistomerkkejä. Mm. Suomen Marsalkka Mannerheimin hauta Hietaniemessä (1954) ja Serlachiuksen muistomerkki (1958) Mäntässä ovat hänen tuotantoaan. Hänen veistämiään ovat myös Eduskuntatalon läheisyyteen sijoitetut presidenttien K.J.Ståhlbergin ja P.E.Svinhufvudin patsaat vuosilta 1960 ja 1961.

Wäinö Aaltosta pidetään 1900-luvun ensimmäisen puoliskon tärkeimpänä kuvanveistäjänä maassamme. Professorin arvonimi hänelle myönnettiin vuonna 1940. Suomen Akatemian jäsenyyden hän sai 1948.

Wäinö Aaltosen museo avattiin Turussa vuonna 1967. Sen ovat suunnitelleet taiteilijan poika Matti Aaltonen ja Irma Aaltonen.

Teos: Osuustoimintamuistomerkit "Tukinkantajat" ja "Ostoksilta paluu" (1950)

Tiedot:

  • Suihkukaivoveistos; allas ja kuusi suihkua
  • Vehmaan punainen graniitti
  • 500 x 600
  • Eteläpuisto

Kuvaus:

Muistomerkki pystytettiin Tampereelle vuonna 1900 perustetun Suomen ensimmäisen osuuskaupan 50-vuotisjuhlien kunniaksi. Osuuskauppojen keskusjärjestö Kulutusosuuskuntain Keskusliitto järjesti muistomerkkikilpailun, jonka Wäinö Aaltonen voitti luonnoksellaan Pato. Teos paljastettiin Osuuskauppaliikkeen 50-vuotisjuhlien yhteydessä 17.6.1950. Muistomerkin tieltä purettiin 1920-luvulla rakennettu soittolava.

Mahtavan monumentin etupuolella on kolmen naisen ryhmä. Yksi naisista kantaa kädessään koria ja toinen onnen oksaa. He symboloivat yhteistoiminnan henkistä ja kohottavaa puolta. Vastakkaisella sivulla on joukko suurta tukkia kantavia miehiä, jotka puolestaan ilmentävät yhteistoiminnan ruumiillisia ponnisteluja. Muistomerkki oli aikanaan Pohjoismaiden suurin veistos.

Teos: Runoilija ja Muusa / Aleksis Kiven muistomerkki (1926 - 1928)

Tiedot

  • Pronssi
  • Korkeus 255 cm
  • Graniittijalusta, korkeus 120
  • Kirjastonpuisto, Vanhan kirjastotalon edusta

Kuvaus:

Suomen kansalliskirjailijaksi luonnehditun Aleksis Kiven (1834-1872) muistoksi pystytetty veistos tunnetaan myös nimellä Hengetär siunaa runoilijaa. Teos on vuonna 1926 järjestetyn muistomerkkikilpailun voittaja. Patsaan päärahoittajana toimi kauppaneuvos Emil Aaltonen, mutta rahaa saatiin myös kansalaiskeräyksellä. Teoksen pystytti Tampereen Taiteilijaseura ja se paljastettiin Hämeen heimojuhlissa 31.7.1928.

Teos oli aikanaan ensimmäinen vertauskuvallinen henkilömuistomerkki Suomessa. Kaksi figuuria – lepäävästä asennosta nouseva runoilija ja häntä siunaava runouden henki – ovat liikesommittelultaan monisuuntaisia; liike etenee kierteisesti toisaalta ylhäältä alas, toisaalta alhaalta ylös. Kuvanveistäjä pyrki monumentaalisessakin koossa luomaan vaikutelman aineettomuudesta ja henkisyydestä. Tyypeiltään hahmot ovat tekijälleen erittäin luonteenomaisia: suurehko pää, korkea otsa, miehellä atleettinen vartalo, naisella korkealla olevat tyylitellyt rinnat ja molemmilla melko pienet kädet ja jalkaterät.

Muistomerkki on allegoria: kutsumukseensa havahtuva runoilija varmistaa kutsunsa sydämen kohdalle nostetulla oikealla kädellään. Teos käsittelee taiteilijan tehtävää kutsumuksena ja jumalallisen käden kosketuksena. Jalustaan on kuvattu lyyra runouden vertauskuvana. Jalustassa on myös kirjailijan reliefikuva ja runoilijan sanat Seitsemän veljestä -romaanista: ”Ylös pyhään pyörryttävään korkeuteen hän katseli”. Helsinkiin pystytettiin Wäinö Aaltosen Aleksis Kivi -patsas vuonna 1939.

Teos: Suru (1950-luku - 1960-luvun alku)

Tiedot:

  • Vehmaan punainen graniitti
  • korkeus 135
  • Pyynikin kirkkopuisto

Kuvaus:

Tampereen kaupunki osti veistoksen suoraan taiteilijalta vuonna 1961. Teoksen valmistumisajasta ei ole varmuutta, mutta todennäköisesti se kuuluu 1950-luvun tai 1960-luvun alun tuotantoon. Veistos sijoitettiin Pyynikin kirkkopuistoon vuonna 1963.
Suru kuvaa alastonta, jalkojensa päällä istuvaa naishahmoa hiukset valtoimenaan ja kädet kohotettuina kasvojen eteen. Taiteilija on varioinut samaa teemaa useissa eri veistoksissa. Tällaisia ovat esim. Karinaisten sankarimuistomerkki vuosilta 1951-52 ja omalle sukuhaudalle sijoitettu Genius Montanus -veistos vuodelta 1961, joka on edellisten naishahmojen modernisoitu versio.

Taidehistorioitsija Liisa Lindgren analysoi veistosta seuraavaan tapaan: ”Aaltonen osoitti teoksessa jälleen kerran klassisen tematiikan tuntemuksensa soveltaessaan traditionaalista murheen elettä sekä kreikkalaisen hautataiteen surijateemaa, aihetta, jota taiteilija oli tutkinut myös pienoisteoksissaan. Klassisella aiheella on jälleen myös kansallinen merkitys: naishahmo on tulkittavissa yhdistelmäksi Suomi-neitoa ja menetettyjä lapsiaan itkevää Niobea.”

Teos: Tampereen Hämeensillan Pirkkalaisveistokset (1927-29)

Veistokset: Suomen neito, Veronkantaja, Eränkävijä, Kauppias

Tiedot:

  • Pronssi
  • Korkeus n.450
  • Hämeensilta

Kuvaus:

Hämeensillan veistokset lahjoitti Tampereen kaupungille kauppaneuvos Rafael Haarla, joka juhlisti näin oman teollisuuslaitoksensa 20-vuotisjuhlaa. Hän ilmoitti vuonna 1923 kaupunginhallitukselle lahjoittavansa 100 000 markkaa vastaisuudessa rakennettavan Hämeensillan kaiteiden taiteelliseen somistamiseen. Aiheidean laati Haarlan toimeksiannosta kirjailija Jalmari Finne. Teokset tilattiin ilman kilpailua suoraan kuvanveistäjä Wäinö Aaltoselta. Ne sijoitettiin E.R.Erikssonin suunnittelemalle uudelle Hämeensillalle, joka valmistui syksyllä 1929. Teokset valmistuivat ajallaan kaupungin 150-vuotisjuhliin ja ne sijoitettiin paikoilleen 26. 9.1929. Syyskuussa tapahtuneen Kuru-laivan tuhoisan haaksirikon vuoksi varsinaisia juhlallisuuksia ei järjestetty.
Paria päivää myöhemmin kauppaneuvos Haarla kirjoitti veistosten näyttävän aika onnistuneilta, vaikka ne eivät täysin vastanneetkaan hänen makuaan. ”En sittenkään voi päästä ajatuksesta, että tarkoitus olisi selvempi ollut, jos veistokset olisi muovailtu aikakauttansa kuvaaviin pukuihin. Että Pirkkalaisvallan symboolit ovat nyt joka tapauksessa paikallaan, siitä olen iloinen.”

Patsaat esittivät 1200-1500 -luvuilla vaikuttaneen pirkkalaisliikkeen sankarillisena myyttinä. Pirkkalaiset tekivät kauppa- ja eräretkiä pohjoiseen verottaen samalla Ruotsi-Suomen kuninkaan valtuuttamina lappalaisia. Patsaat kertovat mielenkiintoisella tavalla myös oman aikansa ajankohtaisista ilmiöistä: urheiluvoittojen ja nousevan kansallisen itsetunnon pohjustamasta rodullisen ihannekuvan korostamisesta, vapaan talonpoikaisuuden ihailusta, miehen ja naisen roolien eriytymisestä. Runollisen neidon täyteläiset muodot uhkuvat tervettä elinvoimaa. Miehet ovat lihaksikkaita atleetteja ja vahvatahtoisia sankareita.

Tilaajan asettaman tiukan aikataulun vuoksi taiteilija ehti syventyä kunnolla vain kahteen patsaaseen, Suomen neitoon ja Eränkävijään. Kauppias ja Veronkantaja jäivät tavallaan keskeneräisiksi. Suomen neito on ollut esillä Zürichissä vuonna 1931 (Internationale Ausstellung Plastik, Kunsthaus) ja puutarhanäyttelyssä Essenissä vuonna 1965. New Yorkin maailmannäyttelyssä vuonna 1939 teos oli mukana kipsiversiona, pieni kantele ylös kohotetussa kädessään.
Suomen neidon lakitus on kuulunut 1970-luvun alusta lähtien teekkarien vappuperinteisiin.